Perässähiihtäjä syntyy uudelleen

”Lähettää köristelemmää”, sanoi bussikiuski, kun starttasimme matkan Kajaanista. Pikapyrähdys Vuokattiin on takana ja istun bussissa matkalla Helsinkiin.

Johan oli mukava ja antoisa reissu. Olimme tyttöjen kanssa suunnittelemassa Letski-projektiamme ja päätimme lähteä rytinällä liikkeelle.

Viimeiset kuukaudet ovat olleet mielenkiintoisia. Olen ajautunut erilaisiin tilanteisiin ja ihmisten seuraan, jotka ovat avanneet aivan uudenlaisia ympyröitä elämässäni. Tämä kuulostaa nyt vähän pahaenteiseltä… Eikös noin sanota aina kun on ajautunut jollan tavoin huonoile teille? Ei, siitä ei ole nyt kysymys. Oikeastaan aivan päinvastoin.

Nyt kyse on hiihdosta ja hiihtämisestä. Urheilusta niin huippu- kuin harrasteljatasolla. Suomalaisesta kansallisurheilulajista.

Kirjoitan MaiLife-blogia ja sen puitteissa olin viime keväänä Lahdessa Salpausselän kisoissa. Sain silloin jalkaani sukset ensimmäistä kertaa sitten kouluaikojen. Jotenkin tuon Lahden visiitin jälkeen kaikenlaisia hiihtoon liittyviä asioita on alkanut tupsahdella eteeni. Täysin pyytämättä ja yllätyksenä, on tunnustettava. Sain vain kutsun tuolloin lähteä Lahteen ja sitten yksi asia kerrallaan huomaan ajautuvani hiihdon pariin syvemmälle ja syvemmälle.

Yksi konkreettinen ilmentymä tästä on se, että ensi talvena minun on tarkoitus aloittaa hiihtoharrastus uudelleen ja varmasti aivan alusta. Mielikuvani hiihtämisestä on ollut se sama, joka varmasti monella muullakin hiihtoon liittyy. Se yhdistyy mielikuvaan kouluaikojen väkisinhiihtämisesä – pakosta mennä ladulle lipsumaan huonoilla suksilla koulun liikuntatunnilla. Mielessäni on ällöttävä kuva räkä poskella hiihtävästä, liian paksussa toppatakissa ja kuolettavassa hiessä rämmityistä Hippohiihdoista tai Etelä-Suomen räntäsateesta, joka ei millään muotoa hukuttele ladulle (jos niitä latuja ylipäänsä on). On ollut tunne, että en minä osaa, että hiihto on vaikea laji, jossa pitää olla parhaimmat ja kalleimmat varusteet voidakseen edes päästä alkuun. On ollut ajatus, että hiihtäminen on vakavaa ja tylsää puurtamista.

Mutta Lahdessa hiihtostadionin maalisuoraa eestaas painaessani tajusin, että hiihdossahan voisi olla jotain jujua. Jalat taipuivatkin luistelutyyliin ja oli hauska lykkiä tasatyöntöä, kun tunsi sykkeen todella kohoavan. Hiihtämisen keveys ja hauskuus yllättivät. Aloin ajatella, että minusta voisikin olla tähän – että ehkä tämä ikuinen perässähiihtäjä voisikin syntyä uudelleen!

Ja nyt tulevana talvena minä olen päättänyt antaa hiihdolle mahdollisuuden. Aion kokeilla lähestyä hiihtoharrastusta aivan uudesta näkökulmasta: voisiko se ollakin hauskaa yhdessä tekemistä, mukavia hiihtoreissuja, kokonaisvaltaisesti kehoa haastava liikuntamuoto ja laji, jota voi treenata myös ennen lumien tuloa? Hiihtäminenhän ei rajoitu vain lumien ajalle, vaan sitä voi treenata jo nyt. Nyt jo Vuokatissa treenasimme Heidin ja Hannan kanssa peruskuntoa hiihtoladuille erilaisin harjoituksin. Kiipesimme rappusia, kipusimme Vuokatin vaaraa ylös ja juoksimme metsässä. Ja joimme skumppaa.

Siinä Vuokatin vaaran mäkeä kiivetessämme keksimme, että meidänhän täytyy koota yhteinen isompi treeniporukka. Sellainen, johon saa tulla kuka tahansa, millä tahansa lähtökunnolla tai -osaamisella ja yhdessä osaavan vetäjän kanssa sitten treenataan kohti talven lumia.

Ja tuumasta toimeen, senhän me synnytimme. Syntyi Letski Hiihtokoulu ja nyt olemme valmiita starttaamaan ensimmäisen hiihtokoulun Helsingin Paloheinään. Toivon, että näen sinut siellä - tervetuloa mukaan!

/Äm

#hiihtokoulu #letski #hiihtotreeni #Paloheinä #hiihto

Liity LETSKI- heimoomme HETI!

Hiihdä perässä ja seuraa meitä: 

  • Facebook Basic Square
  • Instagram Social Icon
Suosittelemme
Viimeisimmät
No tags yet.
Etsi tägillä
Arkisto

© 2023 by LetSki