Toppatakkinaisen nykykunto

80- luvun Hippohiihdoista on taitettu matkaa vuoteen 2015. Takana on kymmeniätuhansia hiihdettyjä kilometrejä. Lähestulkoon saman verran, jos ei jopa enemmän, tunteja on kerrytetty lenkkipoluilla, kuntosalilla, soutuharjoituksissa, sauvarinteessä, hiihtoputkessa. Lista on loputon. Kun katson aamulla peiliin, nämä ladulla ja hiihtourheilun parissa vietetyt tuhannet tunnit eivät näy missään.

Keskivartaloa koristaa kaunis röllykkä, mitä yritän survoa farkkunkauluksen alle. Luulen, että kestävyysurheilutaustan peruja on myös se, että minun ei tarvitse kuin kävellä jääkapin ohitse niin hiilihydraatit ja rasvat hyppäävät mukaani. Että ihan varmasti jaksan myös sen viimeisenkin kilometrin.

Vaikka kilpaurheilun parissa tehdyt saavutukset ja uhraukset eivät näy enää päälle päin, ne tutuvat sisällä. Tänäkin aamuna mieli on vahva ja kirkas. Tunnen itseni. Tiedän kuka olen ja mistä minut on tehty. Mielenmaisema on selkeä ja kaunis.

Pian perässäni kylpyhuoneeseen hipsii juuri herännyt kaksi vuotias tyttäreni. Unen tuoksuisena ja tukka pystyssä, söpöimmillään niin kuin lapset herätessään ovat, vaikka pissavaippa roikkuu polvissa. Kilpaurheilijan elämään tähdänneestä lahjakkuudesta on tullut perheenäiti, vaikuttaja, yrittäjä, valmentaja, puoliso sekä enemmän urheilusta ja liikunnasta haaveileva kuin sitä harrastava toppatakkinainen. Se olen minä, toppatakkinainen. Entinen lahjakkuus.

Tänään on kuitenkin tiistai. Tavallinen tiistai. Tiistai on päivä, jolloin suomalaiset liikkuvat eniten. Niin myös minä. Työpäivän päätteeksi menen vetämään kahvakuulatreenit ja saan itse samalla jumppaa keskivartalolle ja jaloille. Onnistuupa ensi talvena sitten perinteisen potku taas vähän paremmin, ehkä.


Liity LETSKI- heimoomme HETI!

Your details were sent successfully!

Hiihdä perässä ja seuraa meitä: 

  • Facebook Basic Square
  • Instagram Social Icon
Suosittelemme
Viimeisimmät