Mistä se toppatakki oikein puristaa?

Pientä hiljaiseloa on ilmentynyt tässä vuoden vaihteen molemmin puolin. Eipä sillä ei ole ollut paljon hiihtojuttujakaan.

Kuluvalla kaudella ensimmäisen kerran suksille pääsimme perheen voimin Vuokatissa joulun aikaan. Vuokatissa oli lumella merkattua latua noin reilu neljä kilometriä eikä se saanut meitä vielä hihkumaan innosta. Korkkasimme kuitenkin hiihtokauden. Neiti 2 vee hiihteli sitten ukin varastosta löytyneillä retrovälineillä pitkin pihatietä. Se oli minulta lapsena kielletty mutta näköjään isovanhemmatkin heltyy vuosien saatossa.

Lapsena aina katsoin, että minne asti meidän olohuoneen ikkunasta näkee. Missä jo voisin laittaa sukset jalkaani isäni näkemättä ja hiihtää loppumatkan ladulle. Tiellä hiihtäminen oli kiellettyä, koska siinähän menee sukset pilalle. Olen samaa mieltä edelleen. Kasvatus on siis mennyt hyvin perille. Suksilla hiihdetään hyvin hoidetuilla laduilla, ja niitä nostellaan, jos ladulla on epämääräisiä roskia. Ja sukset otetaan kokonaan pois jalasta teidän ylitysten kohdalla, vaikka ylitys olisikin vain sen 4 metriä. Umpihangessa hiihdetään metsäsuksilla. Ja perinteiseen ja vapaaseen sekä erikeleihin on luonnollisesti omat välineensä.

Nyt alkuvuodesta toinen puolisko on käynyt testaamassa Keinukallion ladut ja ne ovat aina vain hyvässä kunnossa. Tosin nyt näyttää saapuvan raaka välikevät ja lumi hupenee silmässä. Jospa saamme pian lisää valkoista täytettä luonnollisten latupohjien iloksi.

Oma hiihtämiseni on jäänyt Vuokatin lumille. Miksikö? No siksi että toppatakki alkoi todella puristaa. Syy selviää kuvasta.

Meille tulee uusi pikkuhiihtäjä kevät hangille. Naisten viesti joukkueesta puuttuu siis vielä yksi hiihtäjä, jos äitikin saa vielä osallistua.

Tästä lähtien aion kirjoittaa teille siis isomahaisten hiihdosta –sopii varmaan niin raskaana oleville kuin muutamalle rantapallon nielaisseelle miehelle. Lain alaisuudet lienee aika samat. Vaikuttaa siltä, että hiihtopiireissä näytetään lisääntyvän muutoinkin…arvaatko kuka on seuraava isomahahiihtäjä?


Liity LETSKI- heimoomme HETI!

Your details were sent successfully!

Hiihdä perässä ja seuraa meitä: 

  • Facebook Basic Square
  • Instagram Social Icon
Suosittelemme
Viimeisimmät